Suomen lähivesillä käytiin ensimmäisen kerran sukellusvenesotaa ensimmäisen maailmansodan aikana, kun britit tukivat venäläisiä merisodassa Saksaa vastaan. Tässä jutussa kerromme, miten seitsemän Britannian kuninkaallisen laivaston sukellusvenettä ja niiden tukialukset päätyivät upotettaviksi Helsingin edustalle ja mitä niille on käynyt sen jälkeen.
Ensimmäisen maailmansodan alusta alkaen Saksan keisarillinen laivasto hallitsi Itämerta lähes täysin, vaikka Venäjän laivasto menestyi toisinaan vastatoimissaan.
Saksa pystyi melko vapaasti kuljettamaan ruotsalaista rautaa ja rautamalmia omiin satamiinsa, mikä oli tärkeää maan sotateollisuudelle.
Englannin sodanjohto ei ollut tyytyväinen Itämeren tilanteeseen.
Britannian Kuninkaallinen laivasto (Royal Navy) päätti tuoda aluksia Itämerelle tehostamaan Venäjän laivaston sotaponnistuksia ja vähentämään painetta lännen maarintamilla.
Sukellusveneet siirtyvät Itämerelle
Ensimmäinen Itämerelle päässyt brittialus oli E1-sukellusvene, joka läpäisi Juutinrauman salmen syksyllä 1914. Perässä seurasi onnistuneesti myös E9-sukellusvene.
Korjausten viivästyttämänä jäljessä tullut E11 kohtasi kuitenkin salmessa täysin hereillä olevan vihollisen ja joutui palaamaan Harwichin satamakaupunkiin Englantiin.
Myöhemmässä vaiheessa brittiläisiä aluksia tuli Itämerelle lisää. Näiden joukossa olivat Tanskan salmien läpi tulleet E-luokan sukellusveneet E8, E18 ja E19.
Neljä pienempää C-luokan sukellusvenettä (C26, C27, C32 ja C35) lähetettiin Itämerelle sisävesireittiä pitkin syyskuussa 1915. Alukset hinattiin ensin meriteitse Arkangeliin, josta proomut kuljettivat ne Vienanjokea ja Suhonaa pitkin Äänisen ja Laatokan järville sekä lopulta Pietarin edustalle Kronstadtiin. Mutkikas matka kesti noin vuoden.
Sukellusveneet sijoitettiin Suomeen
Sodan loppuvaiheessa eli talvella 1917–1918 kaikki venäläiset ja englantilaiset sukellusveneet oli sijoitettu suomalaisiin satamiin viettämään talvea.
Vuoden vaihteessa alkoi jo olla selvää, miten Venäjälle käy sodassa.
Amiraali Meurerin johdolla saksalaiset etenivät Hangosta rannikkoa pitkin, joten venäläiset ja englantilaiset sukellusveneet uhkasivat jäädä saksalaisten sotasaaliiksi.
Venäläiset päätyivät upottamaan neljä omaa Hangossa talvehtinutta AG-luokan sukellusvenettään. Helsingissä olleet venäläisveneet vetäytyivät muun laivaston mukana Kronstadtiin.
Helsingissä talvehti silloin myös seitsemän Kuninkaallisen laivaston sukellusvenettä (E1, E8, E9, E19, C26, C27, C35) ja kolme niiden tukialusta: Emilie, Obsidian ja Cicero.
Kuolema tulitaistelussa
Venäjä vetäytyi ensimmäisestä maailmansodasta 3. maaliskuuta 1918 Brest-Litovskin rauhansopimuksen myötä. Sopimuksessa Venäjä suostui luopumaan vallastaan Suomessa, Baltian maissa, Puolassa ja Ukrainassa.
Samana päivänä saksalaiset nousivat maihin Hangossa.
Kuultuaan uutiset Kuninkaallisen laivaston komentajakapteeni Francis Newton Allen Cromie ja muut sukellusvenemiehet päättivät toimia.
He alkoivat valmistella sukellusveneitä ja tukialuksia upotettavaksi.
Legendan mukaan komentaja Cromie käytti pistoolia apunaan, kun hän suostutteli jäänmurtajan avustamaan upotushankkeessa.
Jäänmurtajan avulla brittialukset kuljetettiin Helsingin edustalle Harmajan eteläpuolelle, jossa ne upotettiin hävityspanoksilla huhtikuun alussa 1918.
Suomen valkoisen armeijan kerrotaan tarjonneen englantilaisille rahaa, jos alukset olisi luovutettu ehjänä.
Komentaja Cromiea lukuun ottamatta miehistö pakeni Venäjälle Arkangeliin, josta heidät kuljetettiin takaisin Englantiin.
Cromie halusi jäädä Helsinkiin ja päätyi sieltä Petrogradiin Britannian lähetystöön. Lopulta Cromie saa surmansa tulitaistelussa 31. elokuuta 1918, kun Neuvosto-Venäjän salainen poliisi Tšeka ja muut aseelliset joukot iskivät lähetystöön. Bolševikit epäilivät Cromiea ja muita brittejä yhteyksistä vastavallankumouksellisiin voimiin.
Komentaja Cromiea on joissain lähteissä pidetty ”ensimmäisenä oikeana James Bondina”. Muitakin kandidaatteja fiktiivisen brittitiedustelijan esikuvaksi riittää. Yksi on esimerkiksi samoihin aikoihin Suomessa liikkunut Sidney Reilly, joka hänkin joutui myöhemmin Neuvostoliiton salaisen poliisin surmaamaksi.
Kuninkaallisen laivaston sukellusveneitä tuotiin uudestaan Suomenlahdelle kesällä 1919 tukemaan Baltian maita itsenäistymispyrkimyksissään Venäjän sisällissodassa bolševikkeja vastaan.
Alukset nostetaan pohjasta
Sukellusveneet lojuivat meren pohjassa parikymmentä vuotta ennen kuin ne nostettiin romuraudaksi toisen maailmansodan jälkeisessä huutavassa teräspulassa.
Kaikki seitsemän sukellusvenettä sekä tukialukset Obsidian ja Cicero nostettiin, mutta tukialus Emilie jäi pohjaan. Pohjassa on tiettävästi jäljellä rojua nostetuistakin aluksista.
”Itse olen sukeltanut Harmajan eteläpuolella niin kutsutulla sukellusveneiden hautausmaalla viimeksi 1980-luvulla”, kertoo Meriarkeologisen seuran puheenjohtaja Markku Luoto.
Hänen mukaansa ainoa isompi osa oli silloin ilmeisesti jonkin sukellusveneen trimminä toimineen säiliön puolikas.
Kesäkuussa 2023 Urheilusukeltajat ry:n Teemu Kerola ja Vesa Kemi löysivät Emilien hylyn 27 metrin syvyydestä Kuivasaaren lounaispuolelta.
Emelieksi tunnistettua hylkyä oli aiemmin luultu joko Obsidianiksi tai Ciceroksi tai jopa molemmiksi, koska hylky on keskeltä poikki.
Videon sukelluksesta voi katsoa Youtubesta. Jos upotus ei toimi, voit katsoa videon myös tästä linkistä.
Lähteet: Markku Luoto ja Juha ”Roope” Flinkman: Sodan Sumua – Ensimmäinen maailmansota Suomenlahdella (John Nurmisen säätiö 2024), Emelie hylkyraportti, Päivi Vahero, Jari Hyvärinen ja Jukka Saari: Hylkyjä Suomenlahdella ja Saaristomerellä (Karisto 1996), Sukellusveneet Suomessa (Sotamuseo 2014) ja Wikipedia.
Lue lisää: